New York,  Other,  Travel

Update

Hei taas! Kirjoitustauko venähtikin hieman pidemmäksi, mutta haluaisin sanoa, että tällä kertaa minulla on siihen hyvin painava syy. Sain nimittäin ihania vieraita Suomesta asti peräti kolmen satsin verran, kun vanhempani, ystäväni sekä poikaystäväni vierailivat New Yorkissa, kaikki peräjälkeen 🙂 Sanoisinkin, että syy hiljaisuuteen on siis ollut erittäin positiivinen!

Kaksi kuukautta unelmieni kaupungissa on vierähtänyt siivillä. Paljon on nähty, mutta paljon vielä kokematta. Suurimmat muutokset olen ehkä kliseisesti huomannut minussa itsessäni, sekä ajattelussani. Olen aina viehättynyt New Yorkin väenpaljoudesta, joka tuo mukanaan sen, että teetpä sitten melkein mitä hyvänsä, sovellut kuitenkin aina massaan. Kukaan ei kiinnitä sinuun sen suuremmin huomiota, se on lähes varmaa. Toki olen aina ymmärtänyt, että tämä asia tuo mukanaan myös huonot ja traagiset puolensa, mutta nyt pidemmän aikaa kaupungissa viettäneenä olen saanut todistaa niitä kerta toisensa jälkeen sangen läheltäkin. Kaupungin varjopuolista voisi varmasti kirjoittaa useammankin teoksen, mutta koska tarkoitukseni on pitää blogi positiivissävytteisenä, keskityn täällä sen aurinkoisemmalle puoliskolle. Ajattelinkin seuraaavaksi listata hieman kuluneen viikon tapahtumia.

Viime aikoina olen…

  • oppinut, miltä koti-ikävä toisella puolen maapalloa oikeasti tuntuu
  • ymmärtänyt ehkä vielä entistäkin paremmin kuinka tärkeitä läheiset ihmiset mulle ovat
  • maalannut taulun ensimmäistä kertaa ikuisuuteen
  • kääriytynyt glitteriin ja päätynyt keskelle mystisiä bassorytmejä
  • päätynyt osaksi venäläisen juhlapyhän viettoa, vieläpä tanssien
  • ihastellut katutaidetta
  • luistellut Central Parkissa ja tehnyt muita ihania turistijuttuja
  • todistanut useampaan kertaan tuota ihmispaljouden tuomaa järkyttävää välinpitämättömyyttä
  • turhautunut hitaista ihmisistä ja sunnuntaikävelyiden viettäjistä
  • …viettänyt muutamia sunnuntaikävelyitä itsekin 🙂
  • liikuttunut St. Patrick’s Dayn iloisista paraati-ilmeistä
  • tehnyt löytöjä second handeistä sekä outleteista
  • syönyt yhden parhaimmista ravintolaillallisista ikinä sekä muutenkin nauttinut ihanista ruokakokemuksista
  • ihastellut Washingtonin monumentteja
  • todennut, että ehkä jopa minä saatan joskus kaivata taukoa kaupungin sykkeestä
  • …ennen kaikkea nauttinut ajasta rakkaiden ihmisten kanssa.

Lisää näitä kokemuksia tulossa bloginkin puolelle piakkoin, stay tuned!

Terkuin,

4

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *