Blogi on muuttanut! Uusi osoite ja lisää postauksia:
https://www.rantapallo.fi/coloringtheworld
LUE LISÄÄ NORJA-POSTAUKSIA UUDESSA BLOGISSA RANTAPALLOLLA
Viime vuoden tapaan suuntasimme siis myös tänä kesänä Norjaan. Tällä kertaa pääkohteeksi valikoitui Senjan saari pohjoisessa, hieman Lofooteista itään. Lähdimme matkaan tiistaina aamulla n. klo 8 aikaan ja palasimme perjantaina, viimeisen yön vietimme Suomen Lapissa poikaystäväni perheen mökillä. Reissu oli siis jälleen tehokas ja melko nopea, mikä tuntuu olevan meidän matkoille jo vähän tyypillistäkin.
Edellisessä postauksessa kirjoitinkin Tromssasta (EDIT: uudessa blogissa), jonne matkustimme ensimmäiseksi päiväksi ja yöksi. Seuraavana aamuna suuntasimme aamiaisen jälkeen Senjan saarelle. Matka Tromssasta oli noin parin tunnin mittainen. Matkan olisi voinut tehdä suoraan pohjoista reittiä, jolloin osa siitä olisi taittunut lautalla. Koska olimme budjettireissulla ja lauttamatka olisi maksanut selvitysteni perusteella n. 35 euroa henkilöltä, päädyimme kiertoreitille. Tämä tie ei kuitenkaan ollut sen pidempi ajallisesti ja myös sen varrelta löytyi kivoja maisemia, joten voin suositella myös hieman eteläisempää reittiä, joka kiertää saarelle Finsnesin kautta.
Tungeneset (alla) oli ensimmäinen kohde Senjan suositulla näköalareitillä. Näköalapaikalle kulkee norjalaiseen tyyliin erittäin siisti puinen reitti, jonka kautta pääsee astelemaan mahtaville kiville ja katselemaan upeita vuoristoja, joiden huiput kulkevat siksakkia. Ensimmäisen päivän maisemat ovat pilvisiä, mutta mielestäni niissä on silti jotain maagista. Toisena päivänä, kun oli aurinkoista, ajoimme oikeastaan lähes saman reitin matkatessamme Seglalle, joten siksi nämä eroavaisuudet kuvissa : )
Seuraavana reitillä saavuimme Bergsbotniin; toiselle upealle paikalle, jonne oli rakennettu näköalakieleke.
Näiden jälkeen ajoimme reitin takaisin ja jatkoimme matkaa hieman länteen, kohti Hamn i Senjaa; lomakeskusta, josta olin nähnyt kauniita kuvia. Aloimme myös olla nälkäisiä, joten paikan tarjoama lohikeitto houkutteli. Ajoimme pihaan ja ihastelimme mahtavia mökkejä ja kaunista päärakennusta. Lohikeittohaaveet kuitenkin jäivät ja suuntasimme etsimään edullisempaa ruokapaikkaa vielä enemmän lännestä. Päädyimme Gryllesfjordin kylään, jossa söimme lohiannokset Skreien Spiseri -nimisessä ravintolassa. Ne maittoivat tässä vaiheessa ihan hyvin, mutta en nyt välttämättä suosittele sinne asti matkustamaan : )
Yövyimme Tranoybotnissa, joka oli saaren eteläosassa, eli sinne oli hieman ajomatkaa näiltä näköalapaikoilta ja vuorelta, jonne kiipesimme. Leirintäalue nimeltään Norwegian Wild oli täysin “keskellä korpea” mutta ihanasti rannalla ja pidimme siitä. Olimme varanneet Bookingin kautta pienen suloisen mökin (halvin mahdollinen, n. 50e) ja yövyimme siellä oikein tyytyväisinä. Mökin varusteluihin kuului kerrossänky sekä pieni pöytä ja nojatuoli, tilaa oli suloisen leikkimökin verran.
Seuraavana aamuna lähdimme ajamaan kohti Seglaa; vuorta jonka aioimme valloittaa. Ajomatka kesti noin tunnin ja nappasimme matkalta mukaamme ylinopeussakot (täysin tahattomasti, kun kumpikaan ei huomannut rajoituksen muuttumista) sekä kolme liftaria, jotka kulkivat myös samaan paikkaan. Voin muuten sanoa, että sakkoja kannattaa välttää Norjan puolella viimeiseen asti, siihen se meidänkin “budjettireissu” kaatui…
Mainitsen tähän väliin, että en ole kummoinen kiipeilijä tai vaeltaja. Olen aikaisemmin kiivennyt yhdelle vuorelle, viime vuonna Lofooteilla, joten kokemukseni ovat täysin 100% aloittelijan ja keltanokkakiipeilijän mielipiteitä kahden vuoren perusteella. Tämä vuori oli luokiteltu eri paikoissa melko helpoksi tai hieman haastavaksi. Sitä se olikin ensimmäisen puoliskon verran, mutta loppua kohden mielipiteemme muuttui. Kiipesimme ylös n. 1,5 tuntia ja alas noin tunnin verran, pysähtyen molemmilla kerroilla levähtämään tai kuvaamaan aina kun siltä tuntui ja hieman pidemmin puoleen väliin (siinä olikin tasanne, josta hyvät maisemat). Tuon tasanteen jälkeen alkoi kiviselle huipulle vaeltaminen, jota täytyy kyllä ennemmin kutsua kiipeämiseksi. Eihän se alempaa näyttänyt korkealta, mutta senkin valloittamiseen kului toiset 45 minuuttia. Huippu oli todella jyrkkä, ja ehkä noin 3/4 vuoresta kuljettuamme aloin pelätä, etten koskaan pääse sieltä alas. Jos erehtyi kurkistamaan selkänsä yli, alkoi ainakin minua huimata aika hurjasti, vaikka en itseäni korkeanpaikankammoiseksi luokittelekaan. Tässä vaiheessa myös poikaystäväni alkoi epäröidä pääsemmekö huipulle asti, tai ainakaan takaisin alas, mikä kauhistutti minua entisestään : D
Ylitimme kuitenkin itsemme ja lopulta paistattelimme Seglan huipulla! Napsimme kuvia, jonka jälkeen lähdimmekin äkkiä alaspäin, pelkäsin nimittäin alastuloa kaikista eniten ja sen vuoksi halusin lähteä suorittamaan sen heti, että pääsisimme takaisin puolivälin tasanteelle. Pakko myöntää, että tuolle matkalle mahtui huokauksia, luovuttamisajatuksia, liukastumisia, huimauksia sekä itkuisempikin välistoppi, mutta kyllähän sieltä lopulta alaskin päästiin!
Käytännön asioista voisin mainita ainakin sen, että meillä ei ollut mitään kovin erityisiä vaellusvarusteita. Matka suoritettiin tavallisilla urheilutamineilla sekä lenkkareilla, minulla hieman paksummat mutta poikaystävälläni vain vaivaiset vanhat Nike Freet (!!), mistä olinkin kauhuissani ja lähes varma, että hän liukastuu vielä hengenvaarallisesti. Noh, samoilla kengillä hän valloitti vuoren myös Lofooteilla, joten pisteet kotiin kai siitä : D En siis väitä, että tälle vuorelle tarvitsee olla ammattimaisesti varustautunut, mutta vaelluskengistä tai paremmista lenkkareista olisi todellakin ollut hyötyä, sillä maasto oli viimeisellä neljänneksellä todella haastavaa. Kuten jo mainitsin, kiipeäminen ylös kesti n. 1,5 tuntia ja paluu tunnin. Yhteensä Seglan vaellusreissu vei meiltä pysähdyksineen, kuvaustaukoineen ja valmisteluineen 3-4 tuntia.
Seglan valloittaminen kyllä kannatti, sillä maisemat huipulta olivat todella uskomattomat ja vuoren jyrkkää sivurinnettä katsellessa olo oli epätodellinen (ja erittäin huimaava). Okei, myönnän tähän väliin, että jäimme huipulta silti noin neljä metriä, sillä kurkistaessani pelosta tutisten viimeisen kiviröykkiön yli totesin, että se ei voi enää olla sen arvoista : D
Seglan ja sakkoharmituksen jälkeen päätimme lähteä jo rauhalliseen tahtiin maisemia ihastellen ajamaan kohti Suomea. Senjalla teimme kuitenkin vielä pienen mutkan Husøyn saaren edustalta, ja se todella kannatti. Saari oli todella sympaattinen ja kuvauksellinen, nämä (alla olevat) ovatkin lähes lempiotoksiani koko reissulta! Suomen puolelle ylitimme rajan Kilpisjärvellä, ja pilvettömällä säällä maisemat olivat uskomattomat juuri ennen rajaa. Tuotakin reittiä Norjan puolelle voin siis totisesti suositella. Lähdimme Seglalta n. klo 17 aikaan ja olimme Kittilän liepeillä klo 2 maissa yöllä. Tuokin ajomatka sujui yllättävän kivuttomasti.
Oletko itse käynyt Senjalla tai suositteletko muita kohteita Pohjois-Norjasta? Toivottavasti joku Norjan reissua suunnitteleva ehkä hyötyy postauksesta jonain päivänä, vastailen mielelläni myös kysymyksiin : )
Terkuin,
//English: This post is about our roadtrip to Norway this summer, our main destination was the island of Senja. We climbed a mountain called Segla and visited a famous “tourist route” in the North, which goes through Tungeneset, Ersfjord, Bergsbotn and Husøy.
43
